20.10.2012

Keittiö on valittu - osa III

Olen ollut niin työn touhussa, että päiväkirjan pitokin on jäänyt hetkeksi tauolle. Nyt on kuitenkin sopiva lauantainen ilta puuhastella kirjoittelun parissa, samalla kun valmistaudun huomiseen jännitysnäytelmään..

(1) Ensinnäkin, keittiötoimittaja on nyt valittu, ja valinta osui Nelko-keittiöihin. Ratkaisevia tekijöitä olivat Habitaressa syntynyt hyvä mielikuva, onnistunut suunnittelukäynti (jossa suunniteltiin pitkälle yhdessä), ajoissa saapunut tarjous kuvien kera, sopiva hinta (keskitaso), laadukkaan oloiset materiaalit ja se, ettei googlettamalla löytynyt kovasti negatiivista. Myös mittojen mukaan tehdyt ratkaisut ovat mahdollisia, ja niitähän täällä hieman kaivataan.

Uusi keittiö näyttää suunnitelmana tältä <3






Ohessa vielä jatkoanalyysiä edelliseen postaukseen ja muihin keittiötoimittajiin liittyen:


HTH Fredrikinkatu - Tarjous oli lähetetty hyvissä ajoin, mutta väärällä sähköpostiosoitteella. Hyvän oloinen  suunnitelma, mutta väärästä osoitteesta seuranneista aikataulusyistä jäi tällä kertaa pois kisasta. Hintaluokka: Keskitaso
Keittiömaailma Espoo - Piirustuksia ei saanut mukaan, vaan ne olisivat maksaneet 550 euroa (!). Myyjä oli unohtanut ongelmakohdat suunnittelutapaamisen ja tarjoustapaamisen välissä. Standardin oloista. Hintaluokka: Yllättäen alle keskitason (Ala Carte-tuotteilla)
Aka Kalevankatu - Edullinen ja toimiva tarjous, mutta päädyin hieman kaliimpiin, jotta keittiö ja kodinkoneet ovat samalla tasolla. Hintaluokka: Erittäin edullinen
Domus Helsinki - Suunnitelman sai mukaan tarjouskäynnillä. Hyvä suunnitelma, laadukkaan oloiset tuotteet ja kilpailukykyiset tarjoukset SMEG:in kodinkoneille. Lähes valmiilta tuntunut valinta peruuntui huonon Google-recordin vuoksi. Hintaluokka: Keskitaso
Nixi-keittiöt Lauttasaari - Suunnitelma tuli ajallaan, tuotteiden erittely tarjouksessa vähäistä. Huono google-record vei tämänkin ulos kisasta. Hintaluokka: Hieman yli keskitason 
ISKU-keittiöt Fabianinkatu - Loistava suunnitelma, hienot tuotteet ja mukava asiakastapaaminen. Sähköpostikuvankin sai pyynnöstä. Olisin päätynyt tähän, jos kyse olisi ollut "loppuelämän" tai edes 15 vuoden kodista. Hintaluokka: Näistä kallein
Futuro-keittiöt Varisto - Tarjousta piti pyytää vielä erikseen myyjän sairastuttua. Hyvän oloinen suunnitelma, mutta aikataulut tulivat ongelmaksi tarjouksen tultua niin myöhään. Hintataso: Hieman yli keskitason
Kvik Espoo - Suunnittelutapaaminen oli tehokas, sain tarjouksen ja kuvat sähköpostiin vain tunti sen jälkeen. Makeita tuotteita, mutta hyvin standardimittaista. Ulos tarjouskilpailusta standardimittojen vuoksi, esimerkiksi 45 cm astianpesukoneelle ei löydy ovilevyä, vaan siihen olisi tullut rakentaa 50 cm "kaappi" ympärille. Hintaluokka: Hieman alle keskitason
OPDeco Vantaa - Yhteydenottopyyntööni vastattiin myöhään, mutta sitten sain tilauslistan perusteella tarjouksen kahdessa päivässä. Hyvän oloinen paketti, hienot kuvat ja ystävällinen palvelu. Habitaressa sain käsityksen hyvästä laadusta. Aikataulusyistä jäi nyt ulkopuolelle. Hintataso: Keskitaso 

Lisäksi vielä Puustellista soitti mies eräs lauantaiaamu. Olin jättänyt yhteystietoni kauan sitten, ja saanut kerran aiemmin tuosta numerosta puhelun (johon en ehtinyt vastata). Kerroin, että olen jo todella pitkällä ja että nyt ei ehtinyt kelkkaan. Mies totesi erittäin vihastuneena "yrittäneensä soittaa minulle useaan otteeseen" ja toivotti lopuksi "no tsemppiä sit vaan". Jo ennestään kyseenalainen käsitykseni tästä kaupasta ei ainakaan parantunut puhelun myötä.

Jatkan eri postauksella remppa-asiaa :-)

- Epe



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti